Palasin 2 viikkoa sitten vaihdosta Pariisista ja nyt jo ahdistaa. Aloitin nimittäin taas työt vanhassa työpaikassani labralla 19.2. ja nyt työtehtäviini kuuluu yhden pienen projektin projektipäällikkyyden lisäksi diplomityön kirjoittaminen. Ei alkuunkaan niin vaikeaa kuin voisi kuvitella. Paljon vaikeampaa.

Miten tässä näin pääsi käymään? Opiskelen vasta viidettä vuotta, ja yhtäkkiä olenkin tilanteessa, jossa pitäisi alkaa tuottamaan jotakin akateemisesti vakavasti otettavaa. Tilanteesta voi kai syyttää vaihtoon lähtöäni. Ajauduin nimittäin Ranskassa jostain kumman syystä opiskelemaan itselleni kansainvälisen liiketoiminnan sivuaineen, ja nyt mulla on kaksi sivuainetta, joista toinen on valmis ja toisestakin puuttuu enää pari opintoviikkoa (~ muutama opintopiste). Kun perusopinnot, pääaine, suunta ja vapaasti valittavat ovat myös täpösen täynnä, on diplomityön aloittaminen väistämätöntä. Voi ei.

Kukuvalla viikolla ahdistus saavutti jo karmaisevan korkean alkupisteensä. Piti nimittäin päättää diplomityön aihe ja alkaa rajata tukimusongelmaa. Labralla projektimme keissit rajaavat tietty aihetta jo hyvin. Mulla on kuitenkin joku käsittämätön pakkomielle päästä yhdistämään verkottuneiden liiketoimintaprosessien kehittämisen teorioita relationship marketingin teorioihin, joten kaikki vaikuttaa tällä hetkellä aika sekavalta. 1 + 1 + 1 = ?.

Epämääräisen kasan artikkeleja haalittuani ja ohjaajan etsimisessä tuskastuttuani päätin perjantaina palata perusasioihin. Lainasin Tuta-kirjastosta teoksen "Tutkimusraportin kirjoittamisen opas" (Kasanen et al. 1993) ja aloitin siihen perehtymisen. Helpotus. Ahditus ja tuska aiheen valinnassa ovat kuulemma aivan normaaleja tunnetiloja ja itse asiassa tämä vaihe onkin tutkimuksessa usein se eniten energiaa vaativa. Käsittämättömän itsestään selvää, mutta piti se jotain lukea ennenkuin sen uskoi.